Quantcast
Channel: Nuokka.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 2650

Suomen suurin koululaisten elokuvakilpailu on alkanut!

$
0
0

Tuotantoyhtiö Amazementin vuosittain järjestämä valtakunnallinen Kaikki kuvaa -kilpailu on Suomen suurin lasten ja nuorten elokuvakilpailu. Kaikki kuvaa -kilpailu 2018 on nyt käynnistynyt ja omia teoksia voi lähettää 29.3. asti. Kilpailu on ollut perinteisesti niin perheiden, harrastusryhmien kuin koululuokkienkin suosiossa, ja muutamia koko koulun suurteoksiakin on kisassa nähty.

Kilpailussa on tänä vuonna neljä pääsarjaa: 8–15-vuotiaille suunnatut fiktio, dokumentti ja animaatio sekä yhdistetty musiikki- ja harrastevideoiden sarja. Lisäksi 16–19-vuotiaille on tarjolla vapaa sarja, johon kaikenlaiset teokset ovat tervetulleita – genreen katsomatta. Kilpailuelokuvat saavat olla sisällöltään mitä vain, mutta kilpailussa on tänä vuonna kaikille sarjoille yhteinen pääteema: ystävyys. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Kuinka erilaisia ystävyyksiä onkaan olemassa? Entä miltä tuntuu, jos ei ole yhtään ystävää? Teemaa voi käsitellä ja tulkita vapaasti, mutta sen pitää olla elokuvassa mukana, tavalla tai toisella.

Tuomariston puheenjohtajana toimii yksi Suomen suosituimmista näyttelijöistä, Krista Kosonen. Kilpailu huipentuu toukokuussa Helsingissä huikeaan Kaikki kuvaa –gaalaan, jossa parhaat nuoret elokuvantekijät palkitaan upeilla palkinnoilla, mm. Verkkokauppa.comin lahjakorteilla ja Genelecin laatukaiuttimilla.

 

Kilpailuun osallistuminen on ilmaista. Hienoja laitteita ei tarvita, sillä elokuvan voi nykyään tehdä vaikka kännykällä. Tässä kisassa tekninen laatu ei ole arviointikriteeri, vaan idea on tärkein. Jos elokuvia ei ole ennen tehnyt, sekään ei haittaa: helpot ja hauskat opasvideot löytyvät Kaikki kuvaa -sivustoltamme.

Siirry kilpailusivulle tästä.

 

Yhteistyössä: Kelaamo, Helsingin kulttuurikeskus, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Verkkokauppa.com, Genelec, Kypäräkamerat.fi, Finnkino ja Tunnin Kuva.

The post Suomen suurin koululaisten elokuvakilpailu on alkanut! appeared first on Karhukuntien nuorten sivut.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 2650

Trending Articles