Quantcast
Channel: Nuokka.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 2650

Vaikuttavaa nuorisoa

$
0
0

Hei! Porin Nuorisovaltuusto, tuttavallisemmin ” Porin Nuva”, on perustettu vuonna 2000 ja toimii nuorten äänenä Porissa. Nuorisovaltuustomme järjestää nuorille erilaisia tapahtumia ja tekee aktiivisesti vaikuttamistyötä nuorten eteen. Tänä vuonna nuorisovaltuusto keskittyy erityisesti paikallisuuteen, nuorten aktiivisuuteen sekä nuorisovaltuuston näkyvyyteen nuorten vaikuttamiskanavana. Mikäli sopivia tilaisuuksia löytyy, tulemme mielellämme esittelemään nuorisovaltuustoa ja yhteistyökumppaniksi suunnittelemaan toimintaa porilaisille nuorille.

Nuorisovaltuustolla on edustajat viidessä Porin kaupungin lautakunnassa: kasvatus ja opetus-, kulttuuri-, vapaa-aika-, teknisessä-, ja ympäristölautakunnassa. Nuvalla on valtuustokokous kaksi kertaa kuukaudessa ja sen lisäksi työryhmiä 1-3 kertaa kuukaudessa, joissa tehdään esim. tapahtumien suunnittelutyö.

Porin Nuorisovaltuusto aloittaa vuoden 2017 toimintakauden alla näkyvällä kokoonpanolla. Mukaan vaikuttamistoimintaan pääsee ympäri vuoden. Jos olet 13–20 –vuotias vaikuttamisesta kiinnostunut porilainen, olet tervetullut kokouksiimme! Seuraava kokous on 2.2.2017 klo 16:15 Porin Nuorisotalolla. Seuraavat kokouspäivät tulevat näkyviin tänne nuokka.fi –sivujen kalenteriin >>

Nuokasta löydät myös lisätietoa meistä >>

 

Porin Nuorisovaltuusto 2017:

Roosa Kuivalainen, pj, Ympäristölautakunta, Lapsi- ja nuorisopoliittinen johtoryhmä

Hermanni Haaparanta, vpj, Sivistyslautakunta, Nuva ry:n edustajisto

Adalmina Rosendahl, vpj, Kulttuurilautakunta

Henna Rantala, sihteeri

Mikael Savila, varasihteeri

Emmy Pettersson-Fernholm, rahastonhoitaja

Rasmus Lindfors, tiedottaja

Ilari Vasama, Vapaa-aikalautakunta

Oscar Lehto, Tekninen lautakunta

Heidi Storberg

Hilla Kontinen

Julia Mäkivaara

Rasmus Lindfors

Christer Waren

Ida Ekberg

Antti Koivula

Sonja Pukkila

 

– Porin Nuorisovaltuusto

The post Vaikuttavaa nuorisoa appeared first on Karhukuntien nuorten sivut.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 2650

Trending Articles