Quantcast
Channel: Nuokka.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 2650

Joulu – rauhan, yhdessäolon ja muistamisen aikaa

$
0
0

  Joulu on jo ovella

Joulu on tulossa ja enemmän tuntuu siltä, että kaikilla on hätä ja kiire valmistella mahdollisemman hyvä  Joulu itselleen ja perheelleen. Välillä mietin, että miksi olemmekaan tehneet Joulusta niin suuren stressin aiheuttajan Jouluarkeemme. Liiallinen pyrkimys täydellisyyteen lahjoissa, ruuissa ja siivouksessa voi aiheuttaa turhaa stressiä vanhemmille ja perheille. Joulunhan pitäisi kuitenkin olla hiljentymisen ja rauhan aikaa. Ei kiireen ja hätäilyn, kuten se nykyisin tuntuu olevan.

Jouluna myös kysellään, että oletteko lapset olleet kilttejä. Harvemmin kysellään, että oletko sinä vanhempana tai aikuisena tehnyt vuoden aikana hyviä tekoja kanssaihmisille. Muiden huomioiminen ja auttaminen pitäisi olla yhteiskunnassamme niin itsestään selvää, mutta nykyään se ei ole niin. Auttaminen ja toisen huomioiminen ei ole enää nyky-yhteiskunnassa automaatio. Usko aitoon auttamiseen ja hyvyyteen on kokenut jonkin sortin pienen inflaation. Hyvä mieli auttamisesta ei ole ilmeisesti toivottu seuraus vaan palkintona pitäisi olla materiaa ennemmin tai myöhemmin.

Satakunnan alueella on esim. Ulvilassa ollut jo vuosittain Joulupuu – keräys. Siinä muutamaan kauppaan ja pankkiin tuodaan Joulukuusi, jossa on ripustettuna lahjatoiveita ikäjakauman mukaisesti toteutettavaksi. Kuka tahansa voi ottaa lahjatoiveen ja palauttaa ostetun lahjan toimipisteeseen. Lahja menee niille perheille, joilla ehkä ei ole niin montaa lahjaa jaettavana perheen lapsille. Pienellä eleellä saat hyvän mielen ja myös lahjan saaja saa hiukan paremman Joulun.  Win – win tilanne. Kaikki saavat jotakin hyvää. Joskus joku lahjan saaneista ehkä jatkaa perinnettä omassa aikuisuudessaan. Hyvän tekemisen kehä pyörii eteenpäin. Muutama kerran itse tuohon Joulupuu – keräykseen osallistuneena voin todeta, että vilpitön antaminen ja auttaminen antaa  hyvän mielen ja onnellisuuden tunteen. Tuntuu, että omakin Joulu on pelastettu.

Karhukuntien nuorisotoimet toivottavat rauhallista, kiireetöntä ja hyvää Joulua kaikille !

 

-Markku

 

The post Joulu – rauhan, yhdessäolon ja muistamisen aikaa appeared first on Karhukuntien nuorten sivut.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 2650

Trending Articles