Quantcast
Channel: Nuokka.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 2650

Kutsunnat lähestyvät

$
0
0

Kutsu puolustusvoimiin ja suorittamaan asevelvollisuutensa on tullut tänä vuonna 18 v tai on jäänyt edellisiin kutsuntoihin saapumatta, jollei hänen palveluskelpoisuudestaan ole vielä erikseen tehty päätöstä eikä hän ole täyttänyt tai sinä vuonna täytä 30 vuotta; tai on määrätty tämän vuoden kutsuntaan uudelleen tarkastettavaksi.

Edellä virallista tekstiä suoraan kutsuntakuulutuksesta. Kutsuntakuulutuksesta selviää myös kenet aluetoimisto voi vapauttaa henkilökohtaisesta läsnäolosta kutsunnoissa. Muuten asevelvollinen, joka oikeudettomasti jää määräaikaan saapumatta kutsuntaan tai poistuu tilaisuudesta ilman sotilasviranomaisen antamaa lupaa ennen kuin hänen asiansa on käsitelty, tuomitaan poissaolosta kutsunnasta sakkoon.  Lounais-Suomen aluetoimiston kutsuntojen aikataulu löytyy kaikille kutsuntaikäisille tulleesta virallisesta kutsusta sekä kunnan viralliselta ilmoitustaululta.

Asevelvollisuuden suorittamisesta on hyötyä myös työelämään ja moniin koulutuksiin haettaessa. Puolustusvoimat kouluttaa tarpeen mukaan varusmiehiä monille erityisaloille, jonne alokasajan jälkeen voi esittää toivomuksen. Osa varusmiehistä (tai vapaaehtoisista Naisista) valikoituu johtajakoulutukseen ja suorittaa reservin aliupseerin tai reservin upseerin koulutuksen. Mikäli sotilasura kiinnostaa on osalla mahdollisuus valita upseerin ura ammatikseen. Suoritit asevelvollisuuden missä joukoissa tahansa, niin muista, että varusmiesaika on vain pieni osa elämää. Myöhemmin monet muistelevat tätä aikaa kaiholla ja marssien ja sotilaskoulutuksen rasitukset tuntuvat pieniltä.

Lisätietoa kutsunnoista löydät osoitteesta intti.fi/kutsunnat.



Viewing all articles
Browse latest Browse all 2650

Trending Articles