Quantcast
Channel: Nuokka.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 2650

KUU KIURUSTA KESÄÄN, VIPINÄÄ VARPAISIIN -LEIRISTÄ EI VIIKKOAKAAN!

$
0
0

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna linja-autolastillinen lapsia ja nuoria valtavat Kustavin Lomavalkaman ja Vipinää Varpaisiin -leiri voi alkaa! Koko viikonloppu on täynnä tiukkaa toimintaa ja toivottavasti myös ikimuistoisia hetkiä – niin leiriläisille kuin ohjaajillekin! Mutta paljon on tehtävää ennen kuin tuohon vaiheeseen päästään. Esimerkiksi apuohjaajien kouluttaminen.

Ensimmäinen koulutuspäivä on jo pidetty ja jatkoa seuraa kevään aikana. Koulutus starttasi kunnon teoriapläjäyksellä ja kalvosulkeisilla, aiheena leirien järjestäminen sekä apuohjaajan roolit ja tehtävät. Teoria voi olla vähän tylsää mutta kun perusasiat on kunnossa, siitä on hyvä siirtyä itse asiaan eli suunnittelemaan leiriä! Kuten kuvasta näkyy, kovin on suunnitelmat vielä alkuvaiheessa mutta tilanne varmasti korjaantuu lauantaina.

Leiriohjelmalla on leirillä monta tärkeää tehtävää, joten siihen panostetaan useampi koulutuskerta. Ohjelman suunnittelu käynnistyy perinteisestä aivoriihestä, jonka jälkeen lähdetään työstämään ohjelmaa toteutettavaan muotoon. Jossain vaiheessa mukaan hyppää aikaisempina vuonna koulutuksen käyneet ”vanhat” ohjaajat, joten leiriohjelma päivittyy edelleen. Oikeastaan leiriohjelma voi muuttua vielä leirilläkin, jos vaikka kova kaatosade yllättää kesken leiripaidan painamisen.

Koulutuksessa tehdään myös ohjausharjoituksia leikkien avulla ja harjoitellaan leiriensiapua. Koulutus huipentuu siis varsinaiseen leiriin, jossa nuoret pääsevät toteuttamaan suunnittelemaansa ohjelmaa ja ohjaamaan lapsia eli tarjoamaan ikimuistoisia hetkiä!

Leirin jälkeen pidetään vielä palautepalaveri, nautitaan kakkukaffit ja jaetaan todistukset vastavalmistuneille apuohjaajille.

Aurinkoista leirikesää!

-Reija Kankilampi, nuorisoasiainhoitaja

The post KUU KIURUSTA KESÄÄN, VIPINÄÄ VARPAISIIN -LEIRISTÄ EI VIIKKOAKAAN! appeared first on Karhukuntien nuorten sivut.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 2650

Trending Articles